Kokonaisvaltaisen Hyvinvoinnin OhjausTM

Klassinen Homeopatia & Psykokinesiologia

Kurkkukipu, nielutulehdus (angiina), nielurisatulehdus (tonsilliitti), kurkunpäätulehdus (laryngiitti), käheys

Kurkkukipu voi tuntua arkuutena, raakana tunteena, polttavana, pistävänä, terävänä tai tylppänä kipuna tai palantunteena nielun tai kaulan alueella. Kipuun voi liittyä turvotusta, kurkun kuivumista, nielemisvaikeuksia, yskää ja käheyttä. Kipeä kurkku voi haitata syömistä, puhumista ja hengittämistä.

Kipu voi johtua kurkun kuivumisesta, limakalvon ärtymisestä esimerkiksi tupakoinnin, muiden kemikaalien tai siitepölyjen vuoksi, palovammasta, säteilystä tai jostakin kroonisesta sairaudesta tai tulehduksesta. Myös äänen liikakäyttö tai ruuansulatuselimistön sairaus voi aiheuttaa kurkkukipua.

Myös jännitys tai esimerkiksi surun tukahduttamisesta syntynyt stressi voi aiheuttaa kipua tai palantunnetta kurkussa.

Nielutulehdus on usein osa muuta hengitystietulehdusta ja sillä on monia aiheuttajia. Nielun tai nielurisojen tulehdus voi olla viruksen tai bakteerin aiheuttama. Yleensä kyseessä on virustulehduksesta, yleisimmin adenoviruksen aiheuttamasta. Viruksen aiheuttama kipu on yleensä lievä ja itsestään parantuva, ja kurkkukipu aiheutuu nenän tukkoisuudesta johtuvasta suun kautta hengittämisestä, joka kuivattaa kurkkua. Poikkeuksena mononukleoosi, johon ei yleensä liity nuhaa tai yskää.
Bakteeritulehduksen tavallisin aiheuttaja on streptokokkibakteeri. Sen aiheuttamaa nielurisatulehdusta kutsutaan angiinaksi. Sekin ilmenee yleensä vailla muita flunssaoireita.

Varsinaisesta nielutulehduksesta puhutaan silloin, kun kurkkukipu ja kuume ilmenevät ilman muita merkittäviä hengitystieoireita. Akuuttiin nielutulehdukseen voi joskus liittyä myös kuumetta. Kipu voi myös säteillä korviin.

Milloin lääkäriin?

Korkea kuume tai voimakas toispuoleinen kurkkukipu tai kova kurkkukipu pahenee makuulla tai jos kurkkukipuun liittyy yleistilan heikentymistä, vaikeutta avata suuta tai niellä, puheen puuroutumista hengityksen vaikeutumista voimakkaasta turvotuksesta tai vierasesineestä johtuen, tai on epäily kurkkupaiseesta, jonka oire on voimakas pistävä kipu suuta avatessa tai kurkunpäätulehdusepäily lapsella, on syytä hakeutua kiireesti lääkäriin.

Nielemiseen liittyvä kipu, joka ei liity hengitystulehdukseen, eikä mene ohi muutamassa päivässä, on hyvä tarkistuttaa lääkärissä. Samoin pitkään jatkuva jomotus kaulan seudulla on hyvä tutkituttaa lääkärissä.

Krooninen kurkun arkuus tai nielutulehdus voi olla sitkeä ja usein uusiutuva ja sen hoito vaatii hyvin koulutetun homeopaatin konsultaatiota.

Kotihoito

Akuutissa tilanteessa on vältettävä puhumista, jotta kurkku saa levätä.

Kotihoitona kurkkukipuun voi kokeilla merisuolavedellä kurlaamista, lämpimän valkosipuli- tai hunajaveden juomista, tuoretta inkivääriä ja höyryhengitystä.

Kylmä tai lämmin juoma tai kääre voivat helpottaa oiretta.

Ohjeet homeopatian käyttöön

Kipeään kurkkuun voi annostella oirekuvaan sopivaa homeopaattista valmistetta mieluiten C30 vahvuudessa parin tunnin välein. Yleensä pari kertaa riittää.

Aconitum Äkilliseen, usein tuulelle, vedolle tai kylmälle altistumisen jälkeiseen nielun ärsytykseen. Nielurisat turvonneet, kurkku punottaa ja on kuiva. Nieleminen sattuu. Tunne, kuin sinne olisi juuttunut jotain. Kurkunpäätulehdus. Voimakas jano. Pahenee kylmistä juomista.

Allium cepa Kurkun karheudesta johtuva äänen käheys.

Apis Turvonneet, punaiset tai sinipunaiset nielurisat. Pistävä kipu niellessä. Parempi kylmästä, kylmistä juomista.

Argentum Met Täydellinen äänenmenetys puhujilla. Paljosta äänenkäytöstä alkanut kurkkukipu. Kurkussa raaka tunne. Käheys, äänen menetys, johon liittyy paksua limaneritystä.

Argentum Nit Ennen esiintymistä alkava kurkkukipu tai kurkunpäätulehdus. Tunne kuin olisi tikku.

Arsenicum Polttava kipu, nielu tuntuu turvonneelta. Haluaa juoda usein, mutta vain pieniä kulauksia.Pahenee kylmistä juomista. Parempi lämpimästä, lämpimistä juomista.

Baryta carbonica Akuuttiin nielutulehdukseen, jossa polttava kipu niellessä. Voi niellä vain nesteitä. Pahempi oikealla puolella.

Belladonna Erityisesti märällä päällä tuulessa oleskelun jälkeen nopeasti alkavaan kurkkukipuun, jossa kurkku kirkkaan punainen ja todella ärtyneen näköinen. Ääni käheä. Nieleminen vaikeaa. Polttavaa kipua, kuivuutta, kuristuksentunnetta. Poskissa punotusta ja kuumeen tunne. Useimmiten oikeanpuoleinen. Ei halua vettä. Pahempi niellessä, puhuessa, kylmässä ilmassa, kosketuksesta.

Bryonia Hitaasti alkava kurkkukipu, johon liittyy suun kuivuus, jota juominen ei auta. Pahempi nielemisestä, kaikesta liikkeestä.

Carbo-v Äänen liikakäytöstä aiheutunut käheys ja kurkunpään kutina. Pahempi iltaisin ja puhumisen jälkeen.

Causticum Kylmälle ilmalle tai vedolle altistumisen aiheuttama laryngiitti, johon liittyy käheys. Äänen liikakäytön aiheuttama, usein kivuton käheys. Pahempi aamulla, illalla. Parempi puhumisesta.

Drosera: Syvä, käheä ääni, kurkku tuntuu ahtaalta. Pahempi nielemisestä, puhumisesta, illallisen jälkeen.

Gelsemium Surun tai ennakkojännityksen aiheuttama äkillinen äänenmenetys. Halvaantumisen tai hysterian tunne kurkussa. Voi puhua vain kuiskailemalla.

Guaiacum Kovaa polttoa kurkussa. Nopeasti ilmaantuvia haavaumia. Lämpö helpottaa.

Hepar Sulph Laulamisen provosoima käheys. Pistävää kipua ja haavaumia kurkussa, ulottuu korvaan. Parempi lämpimästä juomasta.

Ignatia Pettymyksentunteen tai suuttumuksen provosoima. Pieniä keltavalkoisia pintahaavoja nielussa. Palan tunne kurkussa. Pahempi niellessä nestettä. Perempi niellessä ruokaa.

Lach Erityisesti vasemmanpuoleiseen tai vasemmalta oikealle siirtyvään kurkkukipuun. Sinertävää turvotusta risoissa. Tunne, kuin kurkussa olisi jotain jumissa tai kuristuksen tunnetta. Ei siedä mitään kosketusta kaulallaan. Vaikea yskiä limaa ulos. Pahempi kuumasta juomasta.

Lycopodium Oikealta vasemmalle siirtyvä kurkkukipu. Parempi lämpimästä juomasta.

Mercurius Usein oikeanpuoleinen kipu. Voimakas syljeneritys. Pahempi öisin. Parempi kylmästä juomasta.

Phosphorus Usein tunnepitoisen tilanteen esimerkiksi pelästymisen provosoima. Polttava kipu kurkussa. Nielun kutina aiheuttaa yskää. Kuuman tulemisesta johtuva, usein kivuton käheys. Jano kylmiin juomiin. Äänenmenetys. Kivuton käheys. Käheys limasta kurkussa, jota rykii. Pahempi iltaisin, aamuisin, puhumisesta, sateisella säällä, kylmästä ilmasta

Phytolacca Kipua kielen juuressa, joka säteilee korviin niellessä. Kielen ulos työntäminen sattuu. Vaikea niellä. Käheyttä. Sinertävää turvotusta nielurisoissa. Kuivuutta, polttelevaa kipua kurkussa. Pahempi lämpimistä juomista (ei pysty nielemään).

Rhus tox Käheys puheen alkaessa, helpottaa jatkuvasta puhumisesta. Turvotusta. Tukehtumisentunnetta. Pahempi niellessä nesteitä.

Spongia Kurkun kuivuus, ei voi puhua.

 

Tämä oli ote HELP - Homeopaattinen Ensiapu ja Luonnonmukainen Paraneminen -kirjasta
Lue lisää akuuttihoidon tietokirjasta